Eduskunta aloitti keskiviikkona HE 198/2008 käsittelyn. Kyseessä on hallituksen esitys perheen sisäisen adoption sallimisesta rekisteröidyssä parisuhteessa. Toivoa sopii, että esitys etenee ripeästi. Päätöstä odotetaan hartaasti lukuisissa lapsiperheissä.
Hyvä uutinen on se, että hallitus päätti esityksen antamisesta yksimielisesti. Huomionarvoista on myös, että kirkkohallitus ja Mannerheimin lastensuojeluliitto ovat lain kannalla.
HE 198/2008 on kuitenkin monella tapaa välietappi. Samaan aikaan kun oikeusministeriö julkaisi tiedotteensa hallituksen esityksestä, Seta kiiruhti vaatimaan myös ulkoisen adoption avaamista.
Tämän lisäksi Setan on pyrkinyt kiinnittämään lainsäätäjien huomion perhemuotojen moninaisuuteen. Eri neuvotteluissa Setan vt. pääsihteeri on uupumatta piirrellyt fläppitauluille pieniä ja isoja ”tikkuakkoja” ja ”-ukkoja” erilaisissa perhekokoonpanoissa. Myös sukupuolen korjaamiseen liittyvät näkökohdat on nostettu esiin. Joistakin ”akoista” kun saattaa tulla ”ukkoja” ja päinvastoin.
Samaan aikaan Setan sateenkaariperhetyön projektin puitteissa on kerätty tietoa, julkaistu tutkimuksia ja koulutettu suuri joukko ihmisiä. Pala palalta suomalaisen perhe-elämän moninaisuus on hahmottunut paremmin monelle ammattilaiselle, viranomaiselle ja politiikoille.
Työtä on paljon edessä ennen kuin erilaiset perheet ovat lainsäädännössä ja arjessa yhdenvertaisessa asemassa. Huomisessa Setan edustajakokouksessa valitaan järjestölle uusi puheenjohtaja ja hallitus. Samassa kokouksessa käsitellään järjestön lähivuosien poliittinen strategia.