h1

Kansainvälinen homofobian vastainen päivä

toukokuu 16, 2008

Huomenna vietetään kansainvälistä homofobian vastaista päivää. Suomessa päivää vietetään jo perinteeksi muodostuneen Ranneliike ry:n järjestämän 1705-tapahtuman merkeissä. Lauantaina julkistetaan muun muassa uusi homofobian vastainen lähettiläs. Aiempia lähettiläitä ovat Jone Nikula ja Arja Saijonmaa.

Vien tapahtumaan Seta ry:n terveiset. Seta on mukana tapahtuman perhemuotojen moninaisuutta käsittelevän paneelin järjestelyissä. Samana päivä julkaistaan Setan kunnallisvaalitavoitteet ja aihetta sivuava vieraskynäni Hesarin mielipidesivuilla.

Tapahtuman jälkeen Amnestyn hlbt-ryhmä järjestää mielenosoituksen Kiasman aukiolla klo 16 alkaen.

Myös muualla Suomessa tapahtuu. Jyväskylän Seta järjestää 17.5. homofobiaa käsittelevän paneelin. Tapahtumassa katsotaan myös Iiris Härmän ohjaama Elää ja palaa –dokumenttielokuva (2007).

Kommentoi