Kolumnit 2006
Julkaistu Helsingin Sanomain vieraskynässä 26.6.2006
Homofobiaa ei oteta vakavasti kaikissa Euroopankaan maissa
Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen aseman edistäminen on kohdannut vastarintaa maailmanlaajuisesti, ja kehitys on vaarassa taantua Suomessakin,
kirjoittavat Tiia Aarnipuu ja Juha Jokela.
Helsingissä juhlitaan tällä viikolla ihmisoikeuksia ja seksuaalisuuden ja sukupuolen moninaisuutta.
Viime vuosikymmenten aikana seksuaalivähemmistöjen, kuten homojen, lesbojen ja biseksuaalien asema ja oikeudet ovat monissa maissa parantuneet. Parisuhde- ja perhemuotojen moninaisuus on tullut näkyvämmäksi, ja vähemmistöjen syrjintäsuoja on parantunut esimerkiksi EU:n alueella ja Pohjois-Amerikassa. Kehityksen moottoreina ovat toimineet pohjoiseurooppalaiset maat Tanska, Alankomaat ja Ruotsi.
Suomessa kehitys on ollut hitaampaa, mutta oikean suuntaista. Sukupuolivähemmistöjen eli transihmisten aseman ja oikeuksien parantamisessa Suomi on ollut edelläkävijä. Juridisen sukupuolen muuttamista koskeva lainsäädäntö on Suomessa toteutettu paremmin kuin juuri missään muualla.
Viime aikoina myönteinen kehitys on eri puolilla maailmaa kohdannut vastarintaa, eikä esimerkiksi sukupuolivähemmistöjen asema ole parantunut toivotulla tavalla. Valtaosassa maailman maita transihmisillä ei ole mahdollisuutta asianmukaisiin sukupuolenkorjaushoitoihin eikä sukupuolen vahvistamiseen.
Myös seksuaalivähemmistöihin kuuluvien oikeuksia on poljettu ja kyseenalaistettu. Kesäkuun alussa Yhdysvaltojen presidentti ilmaisi tukensa perustuslakimuutokselle, jonka tarkoitus on rajata avioliitto vain miehen ja naisen muodostamaksi liitoksi. Kanadan konservatiivihallitus on ilmoittanut ajavansa jo myönnetyn samaa sukupuolta olevien avioliitto-oikeuden mitätöintiä.
EU:n alueella Latviassa on jo hyväksytty nais- ja miesparien avioliitot kieltävä perustuslakimuutos. Tämän lisäksi Latvian parlamentti päätti poistaa EU-direktiivin takaaman seksuaaliseen suuntautumiseen liittyvän syrjintäsuojan työelämää koskevasta lainsäädännöstä.
Joidenkin Itä-Euroopan maiden Pride-tapahtumiin liittyneet väkivaltaisuudet ja viranomaisten asiaton reagointi heijastelevat syrjiviä asenteita ja kertovat vähemmistöön kuuluvien ahdingosta. Venäjällä, Puolassa ja Baltiassa huolestuttavinta on se, etteivät paikalliset poliitikot ole tuominneet kokoontumisvapauden rikkomisia ja väkivaltaan lietsontaa vaan päinvastoin usein itsekin osallistuneet niihin.
Euroopan tilanteen vakavuudesta kertoo se, että Euroopan parlamentti on tuominnut homo- ja transfobian täysistunnoissaan kahdesti tänä vuonna. Tammikuussa parlamentti vaati jäsenvaltioita varmistamaan, että seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä suojellaan vihalta ja väkivallalta ja että samaa sukupuolta olevat parit ja heidän perheensä nauttivat samasta kunnioituksesta ja arvokkuudesta kuin muutkin yhteiskunnan jäsenet.
Kesäkuussa antamassaan päätöslauselmassaan parlamentti pitää valitettavana, että monien selvästi muukalaisvastaista, rasistista, antisemitististä tai homofobista linjaa ajavien ääripuolueiden ja -ryhmien kannatus on lisääntynyt useissa jäsenvaltioissa.
Parlamentti pyysi Suomea puuttumaan asiaan puheenjohtajakaudellaan. Suomen tulisi muun muassa aloittaa valmistelut EU:n komission vuonna 2001 ministerineuvostolle antaman, rasisimin ja muukalaisvihan torjuntaa koskevan puitepäätöksen hyväksymiseksi ja muuttamiseksi siten, että se ulotetaan koskemaan myös rikoksia, joiden syynä on seksuaaliseen suuntautumiseen tai uskontoon perustuva pelko tai viha.
EU:n puheenjohtajana, uuden YK:n ihmisoikeusneuvoston jäsenenä ja Euroopan neuvoston nykyisen puheenjohtajamaan Venäjän naapurina Suomen seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia koskevaan politiikkaan kohdistuu paljon odotuksia.
Tehtävä ei ole helppo. Pohjoiseurooppalainen arvomaailma on tässäkin kohtaa spektrin yhdellä laidalla, kun toisella äärilaidalla on maita, joissa esimerkiksi homoseksuaalisuus on edelleen laitonta ja maita, joissa siitä rangaistaan kuolemantuomiolla.
Kaikissa maissa homoseksuaalisuutta tai transsukupuolisuutta ei pidetä ominaisuuksina, jotka voisi listata kielletyiksi syrjintäperusteiksi samalla tavoin kuin etnisen alkuperän, iän tai vammaisuuden. Monissa kulttuureissa länsimaiset käsitykset seksuaalisuuden ja sukupuolen moninaisuudesta ovat vieraita ja asioista on mahdotonta keskustella ihmisoikeusnäkökulmasta.
Sellaisissakin kulttuureissa, joissa keskustelu on mahdollista, homoseksuaalisuus nähdään usein syntinä, yksilön valitsemana valitettavana elämäntapana, sairautena tai kehityshäiriönä. Näin ei ajatella vain joissain ääriuskonnollisissa piireissä vaan myös muun muassa lääketieteen ammattilaisten joukossa – ja Suomessakin.
Vielä laajemmin kyseenalaistetaan erilaisten sukupuoliristiriidan kokemusten aitous. Käsitys naiseudesta ja mieheydestä toisensa poissulkevina vaihtoehtoina on niin vahva, että usein transihmiset tulkitaan mieleltään sairaiksi.
Myönteinen kehitys saattaa olla taantumassa myös Suomessa. Huolestuttava esimerkki on eduskunnan perustuslakivaliokunnan enemmistön tulkinta, jonka mukaan hedelmöityshoitojen rajaaminen seksuaalisen suuntautumisen perusteella ei olisi perustuslain vastaista, vaikka hoitojen salliminen kaikille naisille heijastelisikin paremmin perustuslakiin kirjattua yhdenvertaisuusperiaatetta.
EU:n puheenjohtajamaa Suomen ei pitäisi profiloitua valtiona, jossa fobiat ja ennakkoluulot ohittavat päätöksenteossa perus- ja ihmisoikeudet.
Tiia Aarnipuu ja Juha Jokela
Aarnipuu on Setan entinen pitkäaikainen puheenjohtaja ja Kansainvälisten ihmisoikeusasiain neuvottelukunnan jäsen.
Jokela on Setan nykyinen puheenjohtaja ja vastaväitellyt eurooppalaistumisen ja ulkopolitiikan tutkija.
Helsingin Sanomain toimitus, vieraskynä, pl 71, 00089 sanoma, (09) 1221, faksi (09) 122 2366, hs.artikkeli@sanoma.fi
