Puheet 2006
Helsinki Priden puistojuhlassa Helsingin Kaivopuistossa 1.7.2006
On häkellyttävää ja jännittävää nousta puhumaan Pride-lavalle. Itse otin osaa Pride-juhlaan ensimmäistä kertaa vuonna -99 Birminghamissa, jossa tuolloin asuin. Englannissa alkanut henkilökohtainen vapautuminen muuttui suhteellisen nopeasti ylpeydeksi omasta itsestäni. Tässä henkilökohtaisessa ylpeyden kokemuksessani on ollut keskeistä ajatus oikeudesta tulla nähdyksi ja kuulluksi sellaisena kuin olen. Tämä päivä ja tämä puhe on tässä mielessä minulle henkilökohtaisesti hyvin merkityksellinen. Uskon myös, että tällä juhlalla ja täällä tänään esitettävillä tervehdyksillä, puheilla ja ohjelmanumeroilla on laajempaa yhteisöllistä, yhteiskunnallista ja jopa maailmanlaajuista merkitystä.
Rakas Pride-yleisö,
vähemmistöjen oikeuksien ja hyvinvoinnin edistämiseen liittyy läheisesti ajatus ihmisten erilaisuuden näkyväksi tekemisestä. Kuten olemme saaneet uutisista lukea, joissakin Euroopan maissa, myös aivan Suomen lähialueilla, seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen näkyvyyteen on suhtauduttu torjuen. Ihmisoikeuksia ajavia ja seksuaalisuuden ja sukupuolen moninaisuutta näkyväksi tekeviä Pride-tapahtumia on häiritty ja kielletty eripuolilla Eurooppaa. Venäjällä, Puolassa ja Baltiassa huolestuttavinta on se, etteivät paikalliset poliitikot ole tuominneet kokoontumisvapauden rikkomisia ja väkivaltaan lietsontaa, vaan päinvastoin usein itsekin osallistuneet niihin.
Pride-tapahtumien vastustajiin kuuluu kirjava joukko ihmisiä poliittisista ja uskonnollisista johtajista yksityishenkilöihin. Usein nämä henkilöt näkevät esimerkiksi homoseksuaalisuuden syntinä, yksilön valitsemana valitettavana elämäntapana, sairautena tai kehityshäiriönä. Osa tapahtumien vastustajista suhtautuu ihmisen seksuaalisuuteen avarakatseisemmin. Heistä homoseksuaalisuudessa on kuitenkin kyse yksityisasiasta, josta ei tule elämöidä kaduilla ja toreilla.
Jokaisella ihmisellä on oikeus yksityisyyteen omassa elämässään. Kaapin ovet voi pitää visusti kiinni, hieman raollaan tai sepposen selällään. Yhteiskunnallisina ilmiöinä seksuaalinen suuntautuminen, sukupuoli-identiteetti ja sukupuolen ilmaisu eivät kuitenkaan ole puhtaasi yksityisasioita. Jokaisen ihmisen minäkuva – myös seksuaalisuuden ja sukupuolen suhteen – muovautuu lukuisissa sosiaalisissa vuorovaikutussuhteissa esimerkiksi perheissä, kouluissa ja työpaikoilla. Kysymys on siis laajemmista julkisista ja poliittisista asioista, jotka vaikuttavat ihmisten perusoikeuksien, yhdenvertaisuuden ja hyvinvoinnin toteutumiseen.
Suomessa näkyvyyteen liittyvä kehitys on ollut valtaosin myönteistä. Setan ja sittemmin sen jäsenjärjestöjen järjestämiä Vapautuspäiviä ja Pride-juhlia on järjestetty menestyksekkäästi myös muualla kuin pääkaupunkiseudulla muun muassa Turussa, Kuopiossa, Vaasassa ja Tampereella. Maamme kulttuurin ja taiteen tekijät ovat läpi historian olleet merkittäviä seksuaalisuuden ja sukupuolen moninaisuuteen liittyvien tarinoiden kertojia. Viimeaikoina myös institutionaaliset kulttuuritoimijat ja –laitokset ovat yhä avoimemmin ja kantaaottavammin kiinnostuneet näistä tarinoista. Seksuaalivähemmistöjen näkyvyys on lisääntynyt myös populaarikulttuurissa, erityisesti televisioviihteen parissa. On puhuttu jopa kiintiöhomoista ja -lesboista.
Tänä vuonna Seta haluaa kiittää vuotuisella Asiallisen tiedon omena –tunnustuspalkinnolla Heli Koskelaa, Tarinatalo Oy:tä ja Yleisradion Teema –televisiokanavaa seksuaalivähemmistön historian kertomisen puolesta tehdystä työstä.
Viime vuonna Heli Koskela toimitti ja ohjasi Tarinatalon toteuttaman ja YLE Teeman tilaaman ensimmäisen homojen, lesbojen ja biseksuaalisten ihmisten historiaa maassamme käsittelevän televisiodokumenttisarjan, Homo-Suomen historian. Dokumenttisarja lähestyi aihettaan analyyttisesti asiantuntijoita käyttäen. Se teki näkyväksi vaietun ryhmän taistelun oikeuksiensa puolesta ja siihen liittyvän yhteiskunnallisen muutoksen. Sarja avasi yksityishenkilöille ja aktivisteille mahdollisuuden kertoa tarinansa. Tutkijoille se tarjosi tilaisuuden esitellä vuosien työn tuloksia suurelle yleisölle. Katsojille Homo-Suomen historia avasi uuden luvun suomalaiseen sosiaali- ja kulttuurihistoriaan.
Asiallisen tiedon omena –tunnustuspalkinnon kunniakirjat noutavat, toimittaja Heli Koskela ja tuottaja Jukka Heinonen Tarinatalosta sekä faktapäällikkö Ritva Leino YLE Teemalta.
Lämpimät kiitokset.
Jotta historia ei toistaisi itseään, on tärkeätä arvioida kriittisesti sitä, mitä lisääntyneestä näkyvyydestä huolimatta jää yhä edelleen piiloon tai marginaaleihin. Samoin on syytä pohtia millaisia mahdollisuuksia näkyvämmäksi tulleet tavat olla oma itsensä ihmisille avaavat.
Samaan aikaan kun seksuaalisuuden moninaisuus on tullut entistä enemmän näkyville ja keskusteluihin, on sukupuolen moninaisuus yhä edelleen yksi yhteiskuntamme vaietuimmista tosiasioista. Käsitys naiseudesta ja mieheydestä toisensa absoluuttisesti poissulkevina vaihtoehtoina on niin vahva, että sukupuoliristiriidasta tai sukupuolettomuuden mahdollisuudesta on usein jokseenkin mahdotonta edes keskustella. Oma henkilökohtainen kokemukseni on se, että monesti ihmiset eivät suostu kuulemaan, mitä heille sukupuolesta kerrotaan, eivätkä he suostu näkemään todellisuutta ympärillään. Tarvitaan sukupuolivähemmistöjen näkyväksi tekemistä ja heihin kuuluvien ihmisten tarinoiden kertomista. Lisäksi, aivan kuten seksuaalisuuden moninaisuudenkin kohdalla, tarvitaan myös historian uudelleen kirjoittamista.
Myös sateenkaariperheiden näkyvyys ja asiallinen tieto perhemuotojen moninaisuudesta on puutteellista. Tämä on näkynyt kulunutta vuotta hallinneessa hedelmöityshoitolakikeskustelussa. Suomalaisissa perheissä elää paljon lapsia, joiden perhetilannetta yhteiskunta ei tunnista. Vain osa lapsista asuu yhdessä kahden juridisen vanhempansa kanssa, joiden suhde on määritelty avioliittolainsäädännön kautta. Merkittävä osa lapsista asuu avoliittoperheessä, uusioperheessä, mies- tai naisparin perheessä tai esimerkiksi kolmen tai neljän vanhemman perheessä.
Lapsen oikeus perhe-elämän pysyvyyteen ja läheissuhteiden turvaan toteutuu lainsäädännön puutteista johtuen vain paikoitellen niiden lasten ja nuorten kohdalla, joiden vanhempi tai vanhemmat kuuluvat seksuaali- tai sukupuolivähemmistöön. Ympäristön asenteet vanhempia kohtaan tai vanhempien näkymättömyys sosiaalisissa tilanteissa ja yhteiskunnassa voivat aiheuttaa lapselle ja nuorelle turvattomuutta. Jos lapsi huomaa, että hänen perhemuodostaan vaietaan tai sitä vähätellään, lapsi voi tuntea tarpeettomasti häpeää. Vastuunkanto ei ole lapsen tehtävä. Lapsen tai nuoren ympärillä olevien aikuisten ja kasvatuksen ammattilaisten on osattava nähdä lapsen tuen tarpeet ja vastata niihin.
Tässä valossa on pöyristyttävää, että alan arvostettu asiantuntija – lasten psykiatrian professori ja Mannerheimin lastensuojeluliiton puheenjohtaja –, Tuula Tamminen, on hedelmöityshoitoihin liittyen todennut, että isättömät lapset ovat lähtökohdiltaan poikkeavia ja heidän maailmaan saattaminen lisää vaaranalaisten lasten määrää.
Tänä vuonna Seta lähettää Kunniarotan Tampereelle ja nuhtelee Tuula Tammista siitä, että hän on tieteen eettisten sääntöjen vastaisesti vähätellyt ja jättänyt huomioimatta lukuisien tutkimusten tulokset, joiden mukaan lapsen hyvinvoinnin ja kehityksen kannalta oleellista on perhesuhteiden vakaus, ei vanhempien lukumäärä tai sukupuoli. Arvostetusta asemastaan käsin Tamminen on ajanut omiin arvoihin ja asenteisiin perustuvia tarkoitusperiään. Tammisen paljon julkisuutta saanut kanta asettaa loukkaavalla tavalla eri perheiden lapset keskenään eriarvoiseen asemaan ja leimaa ei-toivotuiksi suuren joukon suomalaisia perheitä ja lapsia.
Lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukemiseksi tarvitaan lainsäädäntötoimia. Sen lisäksi tarvitaan laaja-alaista yhteistyötä ja asiantuntemuksen kartuttamista niin julkisissa ja yksityisissä palveluissa kuin järjestö- ja seuratoiminnassakin. Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien lasten ja nuorten sekä sateenkaariperheissä elävien lasten hyvinvointia ja yhdenvertaista asemaa voidaan tukea muun muassa päättäjille, asiantuntijoille ja julkisten palvelujen työntekijöille suunnatulla koulutuksella. On tärkeää, että sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuus ja moninaiset perhemuodot otetaan yhdenvertaisina huomioon koulujen ja oppilaitosten opetussuunnitelmissa ja opetusmateriaaleissa sekä lapsille, nuorille ja perheille suunnatussa palvelu- ja vapaa-ajan toiminnassa.
Emme voi ummistaa silmiämme siltä, että sukupuoleen ja seksuaalisuuteen liitetyt normit vaikuttavat myös lasten ja nuorten elämään. Lapset näkevät päivittäin mediassa lukuisan määrän ihmissuhdekuvauksia ja kuulevat omassa lähiympäristössään sukupuoleen liittyviä odotuksia. Näillä kuvauksilla ja tarinoilla voidaan joko tukea tai vaikeuttaa lasten myönteisen minäkuvan kehitystä.
Lasten ja nuorten yksilöllisyys ja moninaisuus ovat rikkautta. Yhteiskunnalla ja meillä kaikilla on vastuu siitä, että jokainen lapsi ja nuori saa tuntea itsensä ja perheensä hyväksytyksi riippumatta sukupuolen kokemisestaan ja ilmaisustaan, seksuaalisesta suuntautumisestaan tai perhemuodostaan.
Toivotan meille kaikille – aikuisille ja lapsille – aivan ihanaa juhlaa, kaikissa sateenkaarenväreissä.
***
Tervehdys ”Olla oma itsensä” –elokuvan ensi-illassa ravintola dtm:ssä Helsingissä 20.1.2006
Arvoisat ensi-iltavieraat,
Kun minulta pyydettiin tervehdystä tähän juhlaan, suostuin siihen oitis ilomielin. Juhlan lähestyessä aloin pohtia sitä, missä roolissa Setan puheenjohtaja tässä tilaisuudessa puhuu? Elokuvien ensi-illoissa ja palkintojenjakogaaloissa puhuvat yleensä elokuvan tekijät: huikeaan suoritukseen yltäneet näyttelijät, ohjaajat ja tuottajat.
Vaikka Seta on ollut mukana elokuvan tuottaneessa hankkeessa, elokuvan tuottajan roolia se ei voi omia.
Eilen illalla tulin kuitenkin siihen tulokseen, että yhteisönä ja järjestönä Setalla on selkeä rooli tässäkin juhlassa. Seta on ajamassa laajalla rintamalla tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta. Juuri tämän takia Seta haluaa olla täällä tänään kiittämässä nöyrimmästi kaikkia tämän elokuvan teossa mukana olleita.
Ensiksi haluaisin kiittää kaikkia elokuvan tähtiä. Olette kaikki aivan ihania ja ansaitsette kaikki raikuvat suosionosoitukset ja sylintäydeltä ruusuja! Jokainen haastattelu ja haastateltava lähestyy rohkeasti ja avoimesti usein vaiettua asiaa.
Janita, Jiri, Johan, Mimmi, Nina, Piia ja Riika antavat kauniit ja inhimilliset kasvot seksuaalisuuden ja sukupuolen moninaisuudelle työelämässä ja laajemmin. Siinä sivussa he auttavat meitä ymmärtämään paremmin itseämme ja toisia. Koskettavalla tavalla he kuvaavat sitä arkitodellisuutta, jossa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt tämän päivän Suomessa elävät.
Tositeeveen kulta-aikoina, tämän elokuvan tähtien suorituksia voi arvioida toteamalla, että jokainen elokuvan tähdistä on rohkeampi kuin yksikään Suomen Robinsoneista, karismaattisempi kuin Idolsien Ilkka tai Katri ja sympaattisempi kuin Big Brotherin Perttu.
Kiitos kuuluu myös elokuvan tekijöille, Ullalle ja Liisalle Ateljee Heijastuksesta. Kaikissa tapaamisissa, joissa olin läsnä Ullan ja Liisan olemusta leimasi herkkyys nähdä ja kuulla. Mielestäni tämä herkkyys näkyy erityisesti haastattelujen tunnelmassa. Niissä puhutaan asioista avoimesti niiden oikeilla nimillä. Elokuva murtaakin myyttiä siitä, että seksuaalisuuden ja sukupuolen moninaisuudesta olisi vaikeata keskustella.
Lopuksi haluan kiittää Katia ja Jukkaa tämän elokuvan tuottamisesta: Heitä on suureksi osaksi kiittäminen elokuvan rahoituksesta ja sen asiasisällöstä. Tässä yhteydessä, on aika kiittää heitä myös kolmen vuoden uurastuksesta seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt työelämässä –hankkeen parissa. Olen vakuuttunut siitä, että ilman Jukan ja Katin tutkimuksellista ja koulutuksellista työpanosta, yhdenvertaisuuslaissa mainittu moniperustainen syrjintä ymmärrettäisiin huomattavasti kapeammin tämän päivän Suomessa.
Minun tulkintani mukaan, Katin ja Jukan työtä on ohjannut ajatus siitä, että yhdenvertaisuus ei tarkoita sitä, että me ihmiset olisimme samanlaisia ja että sen takia meitä kaikkia tulisi kohdella samalla tavoin. Kati ja Jukka ovat nähneet, että yhdenvertaisuus rakentuu erilaisuuden ymmärtämiselle ja opiskelulle. Kun me ymmärrämme erilaisuutta, niin me ymmärrämme paremmin toinen toisiamme ja osaamme ottaa huomioon ihmisten erilaiset lähtökohdat. Tosin sanoen, osaamme kohdella ihmisiä yhdenvertaisesti.
Toivon sydämestäni, että tämä sanoma leviää yhä laajemmalle tänään ensi-iltansa saavan elokuvan myötä.
Tästä syystä Seta on tänään julkaissut kannanoton, jossa vaaditaan yhdenvertaisuuslain täydentämistä. Esitämme, että lakia on muutettava niin, että se velvoittaisi työnantajat ehkäisemään syrjintää tehokkaammin. Erityisesti vaadimme sitä, että seksuaalisuuden ja sukupuolen moninaisuus sisällytetään työpaikkojen yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelmiin. Setan kokemuksen mukaan jo näiden suunnitelmien laadinnan yhteydessä päästään opiskelemaan yhdenvertaisuutta. Tänään julkaistu elokuva on oiva väline työyhteisöille ja viranomaisille moninaisuuteen perehtymisessä.
Kannanotossa todetaan myös, että kaikki sukupuolivähemmistöt tulee saada selkeän ja yksiselitteisen syrjintäsuojan piiriin. Kiitämme tasa-arvovaltuutetun toimistoa tässä yhteydessä laaja-alaisesta lain tulkinnasta ja toivomme heidän osaltaan edistävän asiaamme.
Vielä kerran, lämpimät kiitokset kaikille tässä hankkeessa ja elokuvan teossa mukana olleille.
